Silja Jääskeläinen: Ruusunnuppu vai taistelija?

Lentovero Siljan kuva.jpg

Edessämme on yksi ihmiskunnan suurimmista haasteista. Mahdollisesti suurin, koska joudumme muuttamaan toimintatapojamme niin nopeasti ja toimimaan luontaista pyrkimystämme vastaan. Pyrkimystä, joka ohjaa meitä kohti yhä suurempaa mukavuutta ja ylellisyyttä. Selviytyäksemme tarvitsemme kaikki mahdolliset keinot. On kehitettävä nopeasti teknologiaa. Kompensoitava päästöjä. Suitsittava kulutusta.

Kulutuksen suitsimisen tiellä on valitettava erehdys. Erehdymme pitämään itseämme heiveröisinä ruusunnuppusina. Jonakin, joka ei voi tinkiä elintasostaan. Jonakin, joka musertuu, jos Kanarian hemmotteluloman sijaan pitääkin tyytyä jasmiinintuoksuiseen vaahtokylpyyn ja lasilliseen punaviiniä.

Emme oikeasti ole heikkoja. Isovanhempamme joutuivat pohtimaan, mikä on tärkeämpää kuin oma elämä. Miehet saivat kestää talvisodan karmeat pakkaset ankeissa juoksuhaudoissa, ja naiset pinnistivät  yhteiskunnan pyörittämiseksi sydämessä pelko rakkaittensa puolesta. Jasmiinintuoksuinen kylpy tuskin tuli kenellekään mieleen. Saati ajatus siitä, ettei elämästä voi selvitä hengissä ilman vuotuista etelänmatkaa.

Mitä tapahtui sen jälkeen? Milloin meistä tuli näitä pehmoisia ruusunnuppusia ja kadotimme sisäisen taistelijamme? Aikaisemmin sitä vain jumalauta selvittiin. Nykyisin tappaa mukavuus, kirjaimellisesti. Paitsi että elintasosairaudet kaatavat kansaa, niin tekee myös jatkuvasti yleistyvä masennus. Itsensä hoivaaminen höttöviihteellä ja sokeriövereillä ei ole, mitä tarvitsemme. Olemme laji, jonka elämänhalu lisääntyy, kun se saa taistella tärkeiden asioiden vuoksi.

Ilmastonmuutos on arvoisesi vihollinen. Se on tämän ajan talvisota. Sen torjuminen vaatii jokaista käsiparia. Voit asentaa katolle aurinkopaneelit, osallistua puunistutustalkoisiin tai allekirjoittaa kansalaisaloitteen lentoverosta. Mikä on päivän ilmastotekosi? Tai se pitkäjänteinen toiminta, jonka tekemiseksi kannatti tänäänkin antaa kaikkensa?

Voi olla, ettemme voita taistelua ilmastonmuutoksesta. Entä sitten? Ei talvisotaakaan voitettu, mutta saimmehan kuitenkin pitää vapautemme ja itsenäisyytemme.  

 

Silja Jääskeläinen

kirjoittaja on lentovero-aloitteen vireillepanija ja ekoyhteisöaktivisti