Michael Lettenmeier ja 1,5 asteen elämäntapa

Lentovero Lettenmeierin kuva.JPG

Sitra julkaisi alkukesästä 1,5 asteen elämäntavasta kertovan raportin, jonka tekijän, resurssiviisauden ja vähähiilisen elämäntavan konsultin, Aalto-yliopiston tutkijatohtorin ja D-mat oy:n toimitusjohtajan Michael Lettenmeierin tapaamme Ateneumin kahvilassa haastattelua varten. Tila on niin täynnä, että siirrymme läheiseen ravintola Roasbergiin ja tilaamme kikhernekeitot.

 Lettenmeier kertoo idean raporttiin syntyneen kaksi vuotta sitten kansainvälisessä Hot or cool -asiantuntijaverkostossa. Raportti on saanut runsaasti julkisuutta, ja ilmankos, onhan aihe äärimmäisen ajankohtainen. 

Minua ja mukana olevaa ystävääni Oona Blomia kiinnostaa erityisesti, mitä 1,5 asteen tavoite tarkoittaa liikkumisen kannalta. Lettenmeier avaa lukuja. Keskimääräisen suomalaisen vuosittaisesta 10 400 kg:n hiilijalanjäljestä noin neljäsosa, 2 500 kg tulee liikkumisesta. Matkaa taitetaan 16 500 kilometriä hiili-intensiteetillä 170 g/km. Tämä hiili-intensiteetti on lentämällä matkustamisen suuruusluokkaa, autoilu kuluttaa vieläkin enemmän. Lentämisen synti on kuitenkin siinä, että kilometrejä kertyy nopeasti ja paljon. 

“Kilpailua vääristää se, ettei polttoaineesta ynnä muusta makseta veroja”, Lettenmeier toteaa.  “Vastaavasti lentokenttien subventoiminen verovaroin tulisi lopettaa.” 

Lettenmeier kannattaa lentoveroa. “Kansallinen lentovero olisi askel matkalla oikeaan verotukseen. Suomesta tulisi kahdeksas EU-maa, jossa vero on käytössä. Tämä painostaisi myös EU:ta eteenpäin asiassa”, hän uskoo. EU-komission julkaisemattoman raportin mukaan lentokerosiinin verotus leikkaisi päästöjä 11 prosenttia. “Tätä raporttiahan ei ole uskallettu julkaista”, Lettenmeier huomauttaa.

Jotta ilmaston lämpeneminen pystyttäisiin pysäyttämään 1,5 asteeseen, päästöjen pitäisi vähentyä vuoteen 2030 mennessä 2 500 kiloon vuodessa henkeä kohti. Suomalaisten pitäisi siis pienentää hiilijalanjälkeään 12 % joka vuosi. Asia kiinnostaa suomalaisia: Sitran elämäntapatestin on tehnyt jo yli 700 000 ihmistä. 

Vuonna 2030 voisimme matkustaa 6 500 km hiili-intensiteetillä 70 g/km, mikä vastaa nykyisen bussin päästöjä. Jos halutaan matkustaa enemmän kuin 6 500 kilometriä vuodessa, hiili-intensiteetin pitää pienentyä tästäkin.

Tulevaisuus on raideliikenteen

Tarvitaan yhteiskunnallisia muutoksia. Esimerkiksi autojen vaihtaminen sähköautoihin ei riitä. Erityisesti junamatkustusta pitää määrätietoista edistää. “VR:n toiminta on ollut tähän mennessä surullista”, Lettenmeier toteaa. “Junat kulkevat ja pysähtyvät siellä, missä VR haluaa. Missä ei halua, siellä ei saa kukaan muukaan liikennöidä.” Raiteilla olisi kuitenkin tilaa.

Onneksi Suomen hallitus haluaa edistää raideliikennettä ja uusi hallitusohjelma sisältää monia panostuksia siihen. Vuonna 2024 VR:n yksinoikeus liikennöidä rautateillä kielletään EU-säädöksellä. “Tässä voisimme ottaa mallia Ruotsista ja Saksasta, joissa kilpailuttaminen toimii”, Lettenmeier kannustaa. Erityisesti lähiliikenne kannattaisi Lettenmeierin mielestä kilpailuttaa. Pitäisi ottaa uudestaan käyttöön olemassa olevat raiteet, joiden liikennöinti on nyt lopetettu. Käyttöön voisi ottaa myös Saksan mallin mukaisen alennuskortin.

Junamatkustusta tulisi kansainvälisestikin koordinoida paremmin: tällä hetkellä joka maalla on omat järjestelmät ja lippujen hankinta on aikamoista sotkua. Raideverkostossa on aukkoja. “Asiakkaalle tulee houkuttelevaksi matkustaa junalla, kun saadaan uusia raiteita ja junalla liikkumisesta tulee edullista ja helppokäyttöistä. Esimerkiksi Sveitsissä ja Japanissa, joissa on tehty poliittinen päätös investoida järjestelmällisesti raideliikenteeseen, junalla matkustetaan tuhansia kilometrejä vuodessa.” 

Junamatkustuksen viihtyvyyteen olisi myös syytä panostaa, lisäämällä yöjunia ja erityyppisiä ja -tasoisia vaunuja. “Lapset viihtyvät nyt jo leikkivaunuissa niin hyvin, että jälkikasvu protestoi neljän tunnin junamatkan loppuneen liian äkkiä”, Lettenmeier hymähtää.

Toivoa on

“Keinot vuoteen 2030 mennessä tarvittaviin päästövähennyksiin ovat tiedossa”, Lettenmeier rohkaisee. “Tavoite on kova, ja tarvitaan suuret käyttöönottoasteet vähähiilisissä elämäntapavaihtoehdoissa. Keinot kuitenkin on, ne täytyy vain ottaa käyttöön.”

Kannustavaa on myös se, että keinovalikoima laajenee, samoin kuin kiinnostuneiden määrä. Suomessa myös poliitikot ottavat muutoksen välttämättömyyden uudella tavalla tosissaan. 

“Jengi alkaa tajuta mahdollisuudet”, Lettenmeier arvioi. “Ei enää auta odottaa, että toiset lähtisivät liikkeelle. Tarvitaan kansalaisia, poliitikkoja ja yrityksiä yhtä aikaa ja heti. Kun poliitikot ymmärtävät, että uudenlaista elämäntapaa todella halutaan, päätöksenteko muuttuu.”

Politiikka antaa raamit sille, miten myös yritysmaailma toimii. “Hiilijalanjäljen pieneneminen tai suureneminen voisi olla se, millä arvioidaan, kuuluuko toiminta hyvän vai pahan talouskasvun piiriin. Myös yritykset ovat kiinnostuneita muutoksesta. Niissä nähdään, että muutos on välttämätön ja että yritysmaailmalla on roolinsa siinä.” Esimerkkeinä Lettenmeier mainitsee joukkoliikenteen, kaupunkipyörät, taksit ja autonvuokrauksen yhdistävän Whimin ja nyhtökauran lanseeranneen Gold&Greenin. Kysymys kuuluukin, tarttuvatko muutoksen mahdollisuuksiin kotimaiset yritykset vai ajaako juna ohi.