Olli Tammilehto: Kasvu kumoaa ilmastotoimet

Lentovero Olli Tammilehdon kuva.JPEG

Vuonna 1865 tunnettu englantilainen taloustieteilijä William Jevons julkaisi kirjan The Coal Question (Hiilikysymys). Siinä hän kertoi merkillisestä havainnostaan: Vaikka tuntui luonnolliselta, että vähemmän kivihiiltä tuotettua energiayksikköä kohden käyttävät höyrykoneet vähentäisivät hiilen kokonaiskäyttöä, todellisuudessa kävi juuri päinvastoin. Energiatehokkaampien koneiden käyttö oli halvempaa ja siksi niitä käytettiin enemmän ja useammissa tehtävissä. Näin ollen hiilen kulutus kasvoi. Tätä myöhemmin monissa muissa tilanteissa havaittua ilmiötä on alettu kutsua Jevonsin paradoksiksi.


Paradoksin taustalla on jo Jevonsin aikana vallinnut voimakas pyrkimys yritysten ja koko maan talouden kasvuun. Kun pyritään tuottamaan ja myymään mahdollisimman paljon, tuotantokustannusten aletessa tuotannon ja myynnin mahdollinen määrä siirtyy aina ylöspäin. Kasvuyhteiskunnassa juoksemme ikään kuin liikkuvalla alustalla, ja siksi emme pääse eteenpäin monissa olennaisissa suhteissa. Tästä johtuu myös ilmastotoimissa saavutettu olematon edistys.


Uusiutuvan energian lisäys yhdessä maassa ei välttämättä globaalilla tasolla korvaa fossiilisia polttoaineita vaan lisää kaupallisen energian tarjontaa. Näennäisesti korvattu hiili, öljy ja maakaasu käytetään muilla aloilla ja alueilla. Toisaalta teknologiset muutokset, joilla on tarkoitus vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä, valjastetaan heti taloudellisen kasvun kärjeksi. Tällöin luonnonvarojen käyttö vain lisääntyy ja jopa kasvihuonekaasujen päästöt voivat tilapäisesti kasvaa.


Esimerkiksi polttomoottoriautojen nopea korvaaminen sähköautolla on johtamassa lukuisten litiumia ja muita metalleja tuottavien kaivosten avaamiseen. Tämän toiminnan yleinen ekologinen selkäreppu on valtava ja myös sen hiilidioksidipäästöt ovat suuret. Tutkimusten mukaan sähköauton ja siihen kuuluvien akkujen valmistuksen hiilidioksidipäästöt ovat 60 - 100 % suuremmat kuin bensiini- tai dieselauton. Niiden ilmastoetu tulee näkyviin vasta, kun niillä on ajettu tuhansia kilometrejä. Ne eivät välttämättä ole ilmastoystävällisempiä edes sadan tuhannen ajokilometrin jälkeen, jos suurin osa sähköstä on tuotettu fossiilisilla polttoaineilla, kuten on asianlaita tällä hetkellä useimmissa Euroopan maissa. 


Ekologisesti järkevässä kasvuttomassa yhteiskunnassa sen sijaan polttomoottoripäästöjä vähennettäisiin julkista liikennettä suosimalla, muuttamalla olemassa olevia autoja biokaasu- ja häkäkäyttöisiksi ja antamalla autokannan pienentyä luonnollisen poistuman kautta.


Toinen esimerkiksi on digitalisaatio. Vaikka tietokoneohjauksella on merkitystä energiansäästössä ja energiajärjestelmien käytön optimoinnissa, nykymuotoinen digitalisaatio on keskeinen tapa kumota kulutuksen hillinnässä muilla aloilla saavutettu edistys. Nopeasti uusiin vaihdettavat kännykät, tietokoneet ja muut vempaimet merkitsevät valtavaa globaalia kaivostoimintaa. Esimerkiksi yhden tietokoneen valmistaminen vie tonnin verran luonnonvaroja. Noin 150 grammaa painavan älypuhelimen ekologinen selkäreppu on 45 kiloa.


Internetin palvelinkeskukset ovat digitalisaation keskeinen elementti. Suurimmat niistä syövät nykyisin yhtä paljon energiaa kuin suurkaupunki kuluttaa. Esineiden Internet ja sen vaatima uuden sukupolven mobiiliverkko, 5G, johtavat palvelinkeskuskapasiteetin moninkertaistamiseen, jolloin raaka-aineiden tarve ja päästöt kasvavat valtavasti.


Ilmailuala lupaa vähentää päästöjään muun muassa vähemmän polttoaineita kuluttavilla uusilla lentokoneilla sekä tehostamalla lennonvalvontaa ja lentokentillä tapahtuvia toimintoja. Nämä päästöjen leikkaukset kuitenkin alentavat myös lentämisen kustannuksia ja Jevonsin paradoksin mukaisesti lisäävät ilmaliikennettä. Lentämisen ennustetaankin tuplaantuvan 15 - 20 vuodessa. Vaikka yksittäisen lentomatkan päästöt voivat vähetä, ilmailun kokonaispäästöt saattavat kasvaa.


Sellaisia skenaarioita voidaan kyllä laatia, joissa teknologiset muutokset vähentävät pitkällä tähtäyksellä ratkaisevasti ainakin kasvihuonekaasupäästöjä. Valitettavasti kiihtyvän ilmastonmuutoksen ja lähestyvien ilmastojärjestelmää nopeasti muuttavien keikahduspisteiden takia aikaa ei ole. Jos haluamme ihmiskunnan selviytyvän, jatkuvasta kasvusta on luovuttava.


Tärkeintä on siis osallistua kasvuttoman yhteiskunnan puolesta kamppaileviin yhteiskunnallisiin liikkeisiin. Kun kamppailun lomassa kaukokaipuu yllättää, voimme matkustaa ”lähelle kauas”. Suomessa se on erityisen helppoa, sillä muutaman kymmenen tai muutaman sadan kilometrin päässä on Venäjän raja. Sen ylittäminen ja junailu Venäjän sisällä vievät kulttuurisesti ja poliittisesti aivan riittävän kauas.


Olli Tammilehto

Kirjoittaja on tietokirjailija ja tutkija.